Hurja muskelimies! Robbie Williams paljasti bodatun vartalonsa nettikuvassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hittibändi Take That hajosi vuonna 1996, kun Robbie Williams jätti vuotta aiemmin yhtyeen ja suuntasi erittäin menestyksekkäälle soolouralle. Viime aikoina laulajatähti on ollut otsikoissa lähinnä perheuutistensa ja bänditoveriensa merkeissä.

Nyt Robbie Williams on paljastanut nettikuvassa mitä hän on puuhaillut kulissien takana. Ilmeisesti hän on nimittäin viettänyt jonkin verran aikaa kuntosalilla, sillä hänen Twitter-blogissaan julkaisemansa kuvan perusteella lihakset ovat saaneet viime aikoina huimasti lisää massaa.

Kuva: Twitter

Robbie Williams ja hänen amerikkalainen näyttelijävaimonsa Ayda Field asuvat nykyisin Los Angelesissa. Pariskunta meni naimisiin vuonna 2010. Hulivililaulaja otti taannoin kaikki kahdeksan koiraansa mukaan Britanniaan kiertueelle, koska hän ei kestänyt olla kauaa erossa rakkaista ystävistään.