James Francon uusi pesti – aiemmin kielletyt seksikohtaukset uusiksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Näyttelijä James Franco nähtiin taannoin valkokankailla 127 Hours -elokuvan päätähtenä. Kovassa nousussa oleva leffatähti juonsi myös viime vuoden Oscar-gaalan Anne Hathawayn kanssa. Franco on sittemmin tähdittänyt esimerkiksi Apinoiden planeetan synty -elokuvaa.

Jo entuudestaan lukuisista homorooleista tuttu James Franco on nyt mukana aikaisemmin homopornon parissa työskennelleen Travis Mathewsin taideprojektissa. Projektissa kaksikko kuvaa uudelleen kohtauksia, jotka leikattiin alun perin pois liian roisina vuonna 1980 valmistuneesta William Friedkinin elokuvasta Cruising. Aikoinaan kohua herättäneessä kulttielokuvassa Al Pacinon näyttelemä poliisi jäljitti sarjamurhaajaa New Yorkin S/M-homopiireissä.

Ohjaajan mukaan projektista nähdään ”likainen” ja ”likaisempi” versio. Hän kuitenkin kertoo, ettei kumpikaan mene hardcore-pornon puolelle. Travis Mathews on myös sanonut, että projekti oli alkujaan James Francon idea, kun hän ei onnistunut hankkimaan oikeuksia filmata Cruising-elokuvaa kokonaisuudessaan uudelleen.

Taannoin James Franco nousi otsikoihin narisutettuaan kaapin ovia haastattelussa. Näyttelijältä kysyttiin mielipidettä verkossa vellovista homoväitteistä, mutta Franco ei suostunut kiistämään eikä myöntämään mitään. Sen sijaan hän jatkoi aiheella leikittelyä vihjaillen vitsailevasti, että ehkä hän onkin vain yksinkertaisesti homo.