Televisiokanava kielsi homokomedian esittämisen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvalloissa on noussut kohu vanhoillisen televisiokanavan päätöksestä kieltää uuden televisiosarjan esittämisen. Kyseessä on odotettu sitcom-sarja The New Normal, jota ei päätöksen mukaan nähdä lainkaan NBC Utahiin kuuluvalla KSL-televisiokanavalla.

Päätöksen syy on mielenkiintoinen, sillä hengellisen järjestön omistama televisiokanava kieltäytyi sarjasta, koska sen pääosissa nähdään kaksi homoseksuaalia miestä, jotka kasvattavat adoptiolasta, The Salt Lake City Tribune uutisoi. Aiemmin sama kanava kielsi The Playboy Club -ohjelman esittämisen. Syyt ovat tällä kertaa samansuuntaiset.

– Televisiosarjan dialogi voi olla töykeää ja rajua. Kohtaukset voivat olla liian rajuja lapsille ja hahmot voivat olla liian rajuja, KSL-kanavan emoyhtiön Bonneville Internationalin toimitusjohtaja Jeff Simpson kommentoi päätöstä Telegraph-lehdelle.