Arvostelu: Cosmopolis

Elokuvat · Anna Poikkimäki

Uusimmassa David Cronenberg -filmatisoinnissa ohjaajalle tyypillinen filosofinen pohdiskelu ja väkivaltakuvasto yhdistyvät Hollywoodin kuumimman sydäntensärkijän Robert Pattinsonin lakoniseen roolisuoritukseen.

Don DeLillon Cosmopolis-romaaniin perustuva samanniminen elokuva esittelee tämän hetken apokalyptisen todellisuusutopian, jossa leikitellään rahan, vallan ja maineen menetyksen teemoilla. Cosmopolis vetänee puoleensa Eastern Promises ja A History of Violence -elokuvien ohjaajan Cronenbergin ohjaustyöstä kiinnostuneita faneja.

Elokuvakokemuksena draama on kuitenkin tavalliselle elokuvissa käyjälle piinaava kaksituntinen, jossa toiminta korvataan kyynisellä intellektuellilla pohdiskelulla. Elokuvan päänäyttämö on Pattinsonin tulkitseman ökyrikkaan pankkiirin, Eric Packerin, limusiini, jossa käydään suuri osa juonelle olennaisista keskusteluista.

Cosmopolis on täynnä intellektuelleja täytesanoja pursuavia keskusteluja. Vuoropuheluissa henkilöt pohtivat elämänsä tyhjyyttä ja kupruilevan rahakriisin erinäisiä käänteitä, jotka uhkaavat saattaa 28-vuotiaan pankkiirineron vararikkoon. Yhden päivän aikana miehen avioliitto ja elämän peruspilarit heittävät häränpyllyä.

Tukanleikkuusuunnitelmista alkava päivä etenee mellakoiden ja uhkakuvien kakofoniasta kohti Packerin salaperäistä uhkaajaa, joka vaanii miljardöörin henkeä. Elokuvaa kannatteleva kyynisyys vie lopulta viihdyttävyyden elokuvasta, eikä sen juoni tunnu puolentoista tunnin katsomisenkaan jälkeen lähtevän lentoon. Robert Pattinsonin ohella filmausta tähdittävät lukuisat punaiselta matolta tutut tähdet, joskaan heidän roolisuorituksensa eivät ole mieleenpainuvia.

Cosmopoliksen juoni on myös rakennettu siten, että se antaa hyvin vähän tilaa millekään muulle kuin päähenkilön Packerin synkille pohdinnoille. Elokuva luo kiintoisan kuvan yhteiskunnasta, jossa tavallinen kansa on kääntynyt taistelemaan kapitalismia ja sitä edustavia rikkaita vastaan. Kaiken kaikkiaan Cosmopolis jättää kuitenkin katsojalle ristiriitaisia ajatuksia, sillä elokuvan budjettiin käytetyt rahat, Cronenbergin ohjaajantaidot sekä Pattinsonin jumalaisen komeuden ja karisman olisi voinut hyödyntää niin paljon sähäkämmässäkin filmatisoinnissa.

Lajityyppi: Draama



Ohjaaja: David Cronenberg



Pääosissa: Robert Pattison, Paul Giamatti, Juliette Binoche, Samantha Morton, Jay Baruchel, Sarah Gadon, Kevin Durand, Mathieu Amalric.



Ensi-ilta: 31.8.2012



Kesto: 1h 43 min



Ikäraja: 16

Pisteet 1/5