Arvostelu: Expendables 2

Elokuvat · Anna Poikkimäki

Äijäleffojen aateliin kuuluva The Expendables -elokuva kokosi vuonna 2010 yhteen toimintaelokuvien kuumimmat supertähdet. Nyt elokuvan jatko-osa nokittaa tutun tiimin lisäksi tuoreilla kasvoilla, kun Sylvester Stallonen näyttelemän Barney Rossin vetämä salaisiin erikoisoperaatioihin keskittynyt tiimi lähtee uuteen tehtäväänsä.

Parkkiintuneet palkkasoturit lähetetään aluksi komennukselle Nepaliin, jossa heidän on määrä pelastaa kiinalainen liikemies. Taistelutantereella kärsitään dramaattisesti mieskatoa, ja ryhmä saa vastaansa Jean-Claude van Dammen näyttelemän ranskalaisen roiston, Jean Vilainin. Oman tiimin jäsenen kuolema ajaa Rossin ja hänen mestaritaistelijansa tiivistunnelmaiseen takaa-ajojahtiin, jossa ei panoksia säästellä.

The Expendables 2 -elokuvan juoni rakentuu kliseisen kosto-teeman varaan, ja eeppisen ”takaisinmaksu”-rynnäkön ohella elokuvan sankarit pyrkivät estämään vaarallisten ydinaseiden pääsyn vääriin käsiin. Toimintagenren tervaskannot vakuuttavat jo pelkällä läsnäolollaan, ja katsoja voi miltei sivuuttaa elokuvan heikohkon juonen ja ennalta-arvattavat käänteet. Hymynkareita saadaan aikaan urosten keskinäisestä mittailusta, jossa egot kalskahtelevat yhteen ja lujaa.

Erikoistehosteilla leikittelevän filmauksen sydän ja sielu on joukkoaan isällisesti kaitseva Sylvester Stallone, mutta tällä kertaa Bruce Willis ja Arnold Schwarzeneggerkin viipyvät valkokankaalla kokonaisen roolisuorituksen verran. Riemukkaan lisänsä aseillaan räiskivään jengiin tekee ”kovimmista kovin jätkä” Chuck Norris, jonka roolihahmo antaa tukensa muille toimintasankareille.

Lukuisia elokuvia käsikirjoittanut ja ohjannut Sylvester Stallone teki ehkä karhunpalveluksen luovuttaessaan toimintapläjäyksen ohjaimet muiden henkilöiden käsiin. The Expendables 2 -elokuva nimittäin häviää edeltäjälleen nasevan huumorin ja kevyen huulenheiton suhteen. Katsomiskokemuksena elokuva on kuitenkin viihdyttävä, ja se tarjoaa varmasti näyttävän kaksituntisen toimintaelokuvien ystäville.

Lajityyppi: Toiminta, seikkailu,trilleri



Ohjaaja: Simon West



Pääosissa: Sylvester Stallone, Liam Hemsworth, Bruce Willis, Arnold Schwarzenegger, Chuck Norris, Jean-Claude van Damme, Jet Li, Yu Nan, Dolph Lundgren, Jason Statham.



Ensi-ilta: 17.8.2012



Kesto: 1h 42 min



Ikäraja: 16

Pisteet 3/5