One Direction virvoitusjuomamerkin mainokseen: Teinipojista ökyrikkaita!

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Irlantilais-englantilainen One Direction -yhtye on tällä hetkellä maailman suosituin poikabändi. Miljoonien teinityttöjen ihannoimista poppareista on tehty jo useita oheistuotteita kuten nukkeja ja muita leluja. He ovat myös esiintyneet muun muuassa iCarly-nuortensarjassa.

Nyt poikabändin komistukset ovat solmineet sopimuksen, joka tekee heistä ökyrikkaita. Nuorista miehistä tulee nimittäin The Sun -lehden tietojen mukaan juomajätti Pepsin uusia mainoskasvoja. Popparit nähdään tulevalla mainosvideolla yhdessä suosituimpien amerikkalaisten jalkapallotähtien kanssa.

Tarkoin julkisuudelta varjeltua Pepsin mainosvideota kuvattiin jo neworleansilaisella studiolla viime viikonloppuna. Harry Stylesiä ja hänen bändikavereitaan vannotettiin pysymään asiasta hiljaa julkisuudessa. Heitä kiellettiin jopa päivittämästä tekemisiään Twitter-blogeissaan, jotta tietoja ei vain pääsisi lipsahtamaan medialle.

– Tämä on huima sopimus pojille rahallisesti ajatellen, mutta se hyödyttää heitä vielä enemmän statuksena. He ovat jo tähtiä Amerikassa, mutta tämä mainossopimus on heille ponkaisu supertähteyteen, kertoo lähde haastattelussa.

Yhtye seuraa David Beckhamin, Michael Jacksonin, Beyoncen, Britney Spearsin ja Madonnan jalanjälkiä mainostamalla Pepsi-juomaa. Pojat saavat muhkean palkkion mainoskampanjasta, sillä tienasihan julkkisfutari Beckhamkin taannoin 12 miljoonaa puntaa kymmenen vuoden mittaisella sopimuksellaan. Spears kuittasi kuuden vuoden sopimuksesta 75 miljoonaa puntaa, eli 99 miljoonaa euroa.

One Direction -poikabändin jäsenet ikuistettiin äskettäin sarjakuvahahmoiksi. Amerikkalaisen Bluewater Productions -yrityksen luomassa sarjakuvakirjassa kerrotaan kuvien ja kirjoitusten merkeissä poikabändin noususta supertähteyteen. Sarjakuvakirjassa nähdään myös X Factor -tuomarina toimiva viihdemoguli Simon Cowell. Yritys on tehnyt myös muista julkkistähdistä sarjakuvahahmoja, kuten Katy Perrystä, Justin Bieberistä ja Demi Lovatosta.