Tutkimus paljasti: Tällainen on naisten miesihanne – tuliko yllätyksenä?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Tunnetun kliseen mukaan naisten unelmien poikamies on pitkä, tumma ja komea. Nyt erään irlantilaisen tutkimuksen mukaan kulutettu mielikuva saattaa pitää paikkansa myös tosielämässä.

Herbal Essences -hiustuotevalmistajan tekemän tutkimuksen mukaan 76 prosenttia naisista kuvittelee ihannemiehensä tummaksi, pitkäksi ja komeaksi urokseksi. 13 prosenttia kauniimman sukupuolen edustajista tunsi tutkimuksessa vetoa punapäihin. Vain hämmästyttävät 11 prosenttia neitokaisista kelpuutti unelmiensa mieheksi vaaleahiuksisen komistuksen.

Suurin osa, eli 88 prosenttia, naisista piti itseään intohimoisena romanttisten asioidensa suhteen. Irlantilaisnaiset pitivät esimerkiksi U2-yhtyeen nokkamiehen Bonon ja hänen vaimonsa Ali Hewsonin rakkaustarinaa inspiroivana. He saivat lemmekkäisiin fantasioihinsa lisäintoa myös perinteisten, irlantilaisten kansantarinoiden avulla, uutisoi Breaking News -sivusto.