Popkomistus julkisessa nettiriidassa: ”Painu v**tuun!”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Irlantilainen Westlife tunnetaan eräänä 2000-luvun menestyksekkäimmistä poikabändeistä. Yhtye on myynyt maailmanlaajuisesti yli 45 miljoonaa levyä. Yksi yhtyeen jäsenistä on Brian McFadden, joka toimii nykyisin Australian Talent-ohjelman tuomarina.

Nyt 32-vuotias Brian McFadden on noussut otsikoihin rajun nettiriitansa merkeissä. Popkomistus ajautui nimittäin eilen Twitter-blogissaan sanasotaan entisen vaimonsa Kerry Katonan kanssa. Julkinen riitely sai alkunsa, kun McFadden kirjoitti faneilleen pitävänsä nykyistä suhdettaan ensimmäisenä avioliittonaan.

Julkkiskaunotar Kerry Katona loukkaantui entisen aviomiehensä kirjoituksesta, ja päätti ilmaista mielipiteensä Twitterissä. Katona muun muuassa kertoi järkyttyneensä siitä, että McFadden kielsi ensimmäisen avioliittonsa olemassaolon. Alla otteita ex-pariskunnan julkisesta riitelystä.

– En voisi ikinä kieltää avioliittoni olemassaoloa. Senkin takia, että teimme kaksi upeaa lasta suhteemme aikana. Haluan lastemme tietvän, että heidät tehtiin rakkaudella, emmekä kadu mitään, Kerry Katona kirjoitti turhautuneena.

– Olen samaa mieltä. Nyt viattomien lastemme vuoksi pyydän, että pidät turpasi kiinni ja jatkat elämääsi, Brian McFadden vastasi ex-vaimolleen.

– Painu v**ttuun ja anna minun ja vaimoni nauttia elämästämme kahden lapseni kanssa. Ja kaikille muillekkin: huolehtikaa omista ongelmistanne, popkomistus jatkoi.

Westlife-poikabändi perustettiin vuonna 1998. Yhtyeeseen kuuluvat Shane Filan, Mark Feehily, Kian Egan, Nicky Byrne ja Brian McFadden. McFadden oli osa yhtyettä vuoteen 2004 asti, jolloin lähti soolouralle. Poikabändin kuuluisimpiin hitteihin lukeutuvat Uptown Girl, Flying Without Wings, Fool Again ja When You’re Looking Like That. Bändin menestyksen takana on musiikkimoguli Simon Cowell, joka antoi yhtyeelle ensimmäisen levytyssopimuksen.