Teknologiayhtiö Apple julkisti eilen uuden kovasti odotetun puhelimensa. Tiedotustilaisuudesta tuli kansainvälinen spektaakkeli, eli aivan muuta kuin Nokian vastaavasta. Tämä siitä huolimatta, että uusi iPhone 5 ei pitänyt lopulta sisällään kuin marginaalisia uudistuksia.
Apple-uskovaiset vannoivat innoissaan yhtiön nimeen, mutta monet muut seurasivat tilaisuutta hivenen pettyneinä. Samaan aikaan verkossa levisi nopeasti parodiaversio Applen tiedotustilaisuudesta. College Humor -palvelun julkaisemassa videossa Applen kuvitteellinen toimitusjohtaja Christopher McDonald julkistaa todellisen uutispommin – että yhtiö ei julkista enää mitään.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Apple, iPhone tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.