BB-Katarinan tukalassa tilanteessa: ”Olen ihan yksin”

Big Brother · Elina Sipiläinen

Big Brother -talossa tänä vuonna ylivoimaisesti eniten itkenyt asukas on suomenruotsalainen BB-Katarina, joka on jälleen tänään vuodattanut useammankin kyyneleen, kuten jo aiemmin kertoimme.

Nainen on ollut vaisun käyttäytymisensä vuoksi muiden asukkaiden silmätikkuna ja saanut asuintovereiltaan osakseen paljon ihmetystä. Muut asukkaat ovat haukkuneet syrjäänvetäytyvää Katarinaa tämän selän takana useaan otteeseen kauden aikana. Hetki sitten Katarina murtui jälleen kyyneliin ja vetäytyi makuuhuoneeseen itkemään. Johanna ja Leina kiiruhtivat heti lohduttamaan surullista naista.

– Täällä mä oon ihan yksin. Mä oon iloinen ihminen, enkä mä halua, et musta saadaan väärä kuva. Et jos mä haen töitä, niin se vaikuttaa, Katarina nyyhkytti.

Myös Isoveli on puuttunut tänään Katarinan kohteluun ja kehottanut asukkaita jatkossa puhumaan Katarinan kanssa kasvotusten mahdollisista ongelmista.

Uusimmat