Miljonäärien parittaja paljasti deittivinkkinsä – näin löydät rakkauden

Lifestyle · Anna Poikkimäki

Miljonäärille morsian -realitysarja kerää Suomessakin viikoittain kiinnostuneita katsojia. Varakkaiden sinkkuihmisten naittamiseen keskittyvän televisio-ohjelman pääosassa on parittaja Patti Stanger, joka etsii rikkaille sopivia elämänkumppaneita.

Nyt The Millionaire’s Club -deittiyrityksen perustaja jakoi Shape-lehdelle parhaat vinkkinsä sen oikean löytämiseen ja pitämiseen. 51-vuotiaan neitokaisen mukaan jokaisen ihmisen pitäisi ennen seuranhakuun ryhtymistä tiedostaa, ettei kukaan ihminen ole täydellinen. Yleisin virhe onkin lähteä deittailemaan ihannemiehen tai -naisen kuva päässään, jolloin ei tule tutustuneeksi todelliseen ihmiseen vaan jää illuusion vangiksi.

Stanger kertoi itse löytäneensä elämänsä rakkauden vasta äskettäin. Hän uskoo rakkauteen ensisilmäyksellä. Naisella onkin erikoinen uskomus, jonka mukaan tutuiksi toisensa tuntevat rakastavaiset saattavat olla tuttuja jo entisistä elämistä.

Deittikonsultin mukaan rakastetuksi tuleminen ja rakkauden antaminen on yhtä tärkeää ihmissuhteessa. Hänestä toista ei voi olla ilman toista. On myös tärkeä rakastaa itseään ja olla kärsivällinen omien virheidensä kanssa.

Neidon mielestä mikään suhde ei toimi ilman kolmea ainesosaa. Ne ovat kommunikaatio, kemia ja yhteensopivuus. Ilman niitä parisuhde on Stangerin näkökulmasta tuhoontuomittu. Hän pitää intohimon hiipumista ja taloudellisia erimielisyyksiä suhteiden ongelmakohtina, jotka voi kuitenkin voittaa kärsivällisyydellä.

Uusimmat