Facebookin perustaja Mark Zuckerberg köyhtyi miljardeja

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailman suurin yhteisömedia Facebook lähentelee hiljalleen jo miljardin käyttäjän haamurajaa, ja siinä samalla yhtiön arvo on kohonnut tähtitieteelliseksi. Se onkin tehnyt palvelun perustajista superrikkaita.

Yhtiön perustajan Mark Zuckerberg oli aikaisemmin tänä vuonna otsikoissa törsättyään häihinsä yllättävän vähän rahaa. Vielä vuosi sitten näihin aikoihin Mark Zuckerberg oli Yhdysvaltain 14. rikkain henkilö noin 13,5 miljardin dollarin nettovarallisuudellaan. Yhtiön taannoisen osakeannin jälkeen myös Zuckerbergin omaisuus kasvoi valtavasti, mutta sittemmin osakkeen arvo on romahtanut rajusti, mikä on johtamassa myös oikeudenkäynteihin.

Nyt Facebook-pohatta on tippunut Yhdysvaltojen rikkaimpien listalla 22 sijaa alaspäin, sijoittuen vasta 36. rikkaimmaksi Yhdysvaltain kansalaiseksi. Tällä hetkellä Zuckerbergin nettovarallisuus on ”vain” noin 7,25 miljardia euroa. Mikä pahinta, nyt Zuckerberg on listalla pahimpien kilpailijoidensa, Googlen perustajien Sergey Brinin ja Larry Pagen takana. Kaksikon nettovarallisuus on kasvanut yli kolmella miljardilla dollarilla viime vuodesta, ja Googlen perustajat ovatkin tällä hetkellä listan 13. sijalla.