Teinitytön Facebook-mokalla ennennäkemättömät seuraukset – kokonainen kaupunki hälytystilassa

Digi Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme aiemmin tänään tapauksesta, jossa teinitytön kotibileiden kotibileiden Facebook-kutsu oli jäänyt vahingossa julkiseksi ja se levisi nopeasti 24.000 käyttäjälle, jotka jakoivat kutsua yhä edelleen. Heistä peräti 2.400 käyttäjää ilmoitautui etukäteen osallistumaan 16-vuotissynttäreille.

Hollannin Harenissa parhaillaan järjestettäviin kotibileisiin on jaettu yli 150.000 kutsua, Deccan Chronicle uutisoi. Paikallinen poliisi kertoi julkaisulle, että tyttö lähetti kutsun ystävilleen, jotka lähettivät sitä edelleen. Harenin kaupungissa on vain 18.000 asukasta. Poliisi ja kaupunki ovat vielä tänään vedonneet juhlijoihin ja pyytänyt, etteivät he saapuisi paikalle. Turhaan.

Nyt juhlat ovat kuitenkin jo käynnissä ja niille perustetulla verkkoivusto osoitteessa Projectxharen.net. Tilannetietojen mukaan paikalle saapuneet vieraat ovat muun muassa laulaneet päivänsankarille ja paikalla on myös ratsupoliiseja. Liikenneruuhkat alueella alkoivat jo iltapäivällä. Sivustolla laskettiin aiemmin sekunteja bileiden alkamiseen. Paikalta lähetetään myös suoraa lähetystä, joka on tätä kirjoitettaessa kuitenkin poikki.

Bileiden ja verkkosivuston nimi viittavat taannoin ensi-iltansa saaneeseen Project X -elokuvaan, jossa kotibileet lähtivät pahasti käsistä ja tuloksena oli varsinainen mellakka.