Teinisarjan tähden laihdutus meni yli: ”Menetin lihaksia”

Viihdemaailmassa eletään parhaillaan vampyyrien ja ihmisusien vallankumousta. Nuo saalistajat ovat nousseet suureen suosioon huippusuosittujen elokuva-, televisio- ja kirjasarjojen myötä. Yksi suosituimmista on MTV-kanavalla esitettävä ihmissusista kertova sarja Teen Wolf.

---
---

Nyt hittisarjan tähti Colton Haynes on kertonut laihdutuksensa tuloksista. Näyttelijä on ollut viime aikoina dieetillä ja poistanut ruokavaliostaan muun muassa hiilihydraatit. 24-vuotias miestähti on saanut avustusta kehonmuokkaukseensa myös kunto-ohjaajilta. Hänen mukaansa treenejä ei voi jättää väliin, koska muuten saavutetut lihakset surkastuvat.

– Menetin juuri seitsemän kiloa lihaksiani, mutta saan sen takaisin. Lihaksia on niin vaikea ylläpitää, kertoi Colton Haynes Us Weekly -lehdelle.

Amerikkalainen televisiosarja Teen Wolf perustuu vuonna 1985 julkaistuun samannimiseen elokuvaan. Ohjelman päähahmo on Tyler Poseyn näyttelemä Scott McCall -lukiolaispoika, joka joutuu ihmissuden puremaksi ja yrittää piilotella kaksoiselämäänsä. Sarjan näyttelijät, kuten Crystal Reed, Holland Roden ja Dylan O’Brien, ovat nousseet miljoonien nuorten ihailun kohteiksi.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.