Bruce Willis palaa suosikkirooliinsa – Die Hard 5 traileri julki

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tähtinäyttelijä Bruce Willis tunnetaan lukuisista menestyselokuvista, joista suosituimpiin lukeutuu Die Hard -elokuvasaaga. Ennen loistokasta Hollywood-uraansa Willis työskenteli muun muuassa vartiointifirmassa ja yksityisetsivänä.

57-vuotias toimintatähti palaa jälleen väärästä paikasta väärään aikaan itsensä löytävän etsivä John McClanen rooliin. Viides Die Hard elokuva nähdään Yhdysvalloissa nimellä A Good Day to Die Hard, ja tällä kertaa päähenkilö John McClane joutuu keskelle terroristien juonta matkustaessaan Venäjälle tapaamaan pidätettyä poikaansa.

Bruce Willis avioitui brittiläisen alusvaatemallin kanssa vuonna 2009. Näyttelijän mukaan 36-vuotias Emma Heming on hänelle “se oikea”. Tähti kertoikin olevansa onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin, sillä mallikaunotar on muuttanut hänen elämänsä päälaelleen. Yksinäiseksi itsensä taannoin tuntenut Willis on nimittäin korviaan myöten rakastunut kumppaniinsa.

Uusimmat