Disney-tähti löytyi tulivuorelta

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Disneyn High School Musical -hittielokuvien myötä miljoonien teinityttöjen päiväunien kohteeksi noussut Zac Efron on nykyisin yksi Hollywoodin halutuimmista miestähdistä. Aikuistunut näyttelijä saa jalat tutisemaan muun muuassa The Paperboy -elokuvallaan.

Nyt 24-vuotias Zac Efron kertoi fanaattisten faniensa seuraavan häntä joka paikkaan. Näyttelijä oli äskettäin lomailemassa Filippiineillä, jossa hän teki ystäviensä kanssa seikkailureissun tulivuorelle. Elokuvatähti oli varma siitä, ettei hän kuule ihailijoidensa kiljuvia huutoja laava-alueella viidakon läheisyydessä .

Hän oli kuitenkin väärässä, sillä yhtäkkiä kaksi Zac Efron -fania juoksivat viidakosta kohti näyttelijää. Miehen mukaan hän oli tapahtuneen aikaan tulivuoren huipulla lounastamassa ystäviensä kanssa. Efronin mukaan hän oli todella yllättynyt tyttöjen uskollisuudesta.

– Lensimme helikopterilla tulivuoren huipulle. Ajoimme maastureilla laava-alueilla ja söimme lounasta. Yhtäkkiä viidakon syvyyksistä juoksi kaksi tyttöä. Emme olleet nähneet ihmisiä 50 kilometrin säteellä ja tytöt vain ilmestyivät jostain hyppien ja kiljuen, Zac Efron kertoi Topix-sivuston mukaan.

Zac Efron seurusteli viiden vuoden ajan vastanäyttelijänsä Vanessa Hudgensin kanssa. Pariskunnan väitettiin eronneen, koska Hudgens ei ollut valmis kihlautumaan näyttelijän kanssa. Sinkkupäivistään nauttinut Zac on sittemmin yhdistetty muun muuassa aussikaunotar Teresa Palmeriin, Bruce Willisin tyttäreen Rumer Willisiin ja näyttelijätär Lily Collinsiin.