Älykello mittaa juoksijan sykkeen ja vauhdin, älykiekko pystyy keräämään tietoa laukauksen vauhdista ja seuraavaksi myös keihäs saa omat teknologian avulla toimivat aistinsa.
Yleisurheilussa kokeillaan pian keihästä, jonka sisään rakennettu tekniikka kertoo sekunneissa, mitä heiton aikana tapahtui.
Nykyteknologiaa keihäänheittoon
TDK-nimisen yrityksen kehittämä Smart Javelin eli älykeihäs mittaa sensoreillaan esimerkiksi keihään lähtökulmaa, pyörimisliikettä, nopeutta, korkeutta ja lentorataa.
Tiedot analysoidaan reaaliajassa. Sen jälkeen ne voidaan esittää yleisölle havainnollisina visualisointeina.
Suomalaisen keihäslegendan Tiina Lillakin ennätysvuosina 1980-luvulla tällainen olisi kuulostanut lähinnä tieteiselokuvalta. Lillak heitti Helsingissä vuonna 1983 maailmanmestariksi. Seppo Räty teki saman tempun kolme vuotta myöhemmin Roomassa.
Uutta älykeihästä esitellään 11. syyskuuta Budapestissa järjestettävän World Athletics Ultimate Championship -kilpailun yhteydessä. Kyseessä on toistaiseksi erillinen näytöstilaisuus. Uusi järjestelmä ei vielä korvaa kilpailuissa käytettävää virallista tulosmittausta.
Älykeihäs pystyy avaamaan itse heiton fysiikkaa.
Tavallinen kilpailutulos kertoo ainoastaan sen, kuinka pitkälle keihäs lensi tai oliko heitto yliastuttu. Älykeihäs pystyy avaamaan itse heiton fysiikkaa.
Sensorit seuraavat esimerkiksi sitä, missä kulmassa keihäs lähtee kädestä, millä nopeudella se liikkuu, kuinka se pyörii sekä millaisen lentoradan se kulkee. Tämä kuulostaa todella hifiltä.
Ohjelmisto käsittelee tiedot saman tien. Näin urheilija voi saada heitostaan huomattavasti yksityiskohtaisempaa palautetta kuin mitä hän saisi pelkän metrimäärän ja valmentajan palautteen perusteella.
Tekniikasta voi olla hyötyä myös yleisölle. Televisioruudulla tai stadionilla voitaisiin esimerkiksi näyttää, miten kahden lähes yhtä pitkälle lentäneen keihään nopeus, lähtökulma tai lentorata erosivat toisistaan.
Liikettä voidaan analysoida reaaliajassa
Kansainvälinen yleisurheiluliitto World Athletics ja TDK kokeilivat sensoritekniikan hyödyntämistä keihäänheitossa jo Tokion vuoden 2025 MM-kisojen alla.
Tuolloin tavoitteena oli ainoastaan selvittää, pystyttäisiinkö heitosta keräämään näkymätöntä tietoa. Sen jälkeen sekä sensoreita että tietoja käsittelevää ohjelmistoa on kehitetty niin, että keihään liikettä voidaan nyt analysoida ja havainnollistaa reaaliajassa.
Budapestin näytökseen osallistuu useita maailman huippuheittäjiä. Mukana on muun muassa vuoden 2025 maailmanmestari ja vuoden 2012 olympiavoittaja Keshorn Walcott.
Älykeihään tarkoituksena ei ole ainakaan tässä vaiheessa ratkaista kilpailun virallista tulosta. Se ainoastaan tuottaa heitosta uudenlaista dataa. Suunta on silti mielenkiintoinen.
Urheilija voi saada heitostaan huomattavasti yksityiskohtaisempaa palautetta.
Urheiluvälineestä itsestään on tulossa samalla myös sen oman toimintansa ja urheilijan suorituksen digitaalinen mittalaite.
Takavuosikymmenten keihässankareiden heittojen analysointi perustui valmentajan silmään, videokuvaan ja lopulta mittanauhan näyttämään tulokseen.
Lähde: TDK
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten keihäänheitto tai laajemmin samasta aihealueesta Urheilu -osioistamme.