Hulk Hoganin rakastajatar kauhuissaan seksivideokohusta – nolostui akteista

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailman tunnetuin showpainija, eli wrestling-tähti Terry “Hulk Hogan” Bollea koki taannoin riitaisen avioeron, kun vaimo löysi rinnalleen 19-vuotiaan teinipojan. Viime aikoina mies on kuitenkin ollut otsikoissa seksivideonsa tiimoilta.

59-vuotias lihaskimppu esiintyy julkisuuteen vuotaneella eroottisella pätkällä ystävänsä, radio DJ Bubba the Love Spongen ex-vaimon Heather Clemin kanssa. Nyt Hoganin rakastajattaren kerrotaan olevan kauhuissaan saamastaan julkisesta huomiosta.

– Heather on aivan murtunut siitä, että seksivideo levisi julkisuudessa, eikä halua puhua asiasta. Hänen mielestään video esittää hänet huonossa valossa. Hulk ei ole mikään komistus, ja koko akti on melko nolo tilanne, kertoo lähde Radar Online -sivustolle.

Lähteen mukaan Heather Clem ei halunnut perheensä ja läheistensä tietävän, että hän harrasti seksiä Hulkin kanssa. Kaunottaren mielestä julkkispainija on todellisuudessa korni. Neitokainen myös tuntee itsensä pelkäksi ”lihanpalaksi” aktien tultua julkisuuteen. Hogan itse on aiemmin väittänyt, ettei tiedä kuka videolla esiintyvä nainen on.

Hulk Hogan paljasti taannoin, että hän tuhlasi kulta-aikoinaan valtavia rahasummia leveään elämään. Viihdetaiteilija kertoi Good Morning America -ohjelmassa törsänneensä rahojaan esimerkiksi taloihin ja autoihin. Hän kertoi, että kulutti hetkessä noin kymmenen miljoonaa dollaria. Hogan myös tarjosi hulppeita luksuslomia perheelleen ja ystävilleen. Ex-pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta, 23-vuotias Brooke-tytär ja 21-vuotias poika Nick.

Uusimmat