Muistatko Samantha Foxin? Tältä povipommi näyttää nykyisin

Viihdeuutiset · Stara.fi

1980-luvulla supersuosioon Touch Me -hitillään ympäri maailmaa noussut laulajatähti Samantha Fox oli kiistattomasti yksi aikansa suosituimmista poptähdistä. Hänen antinsa keskittyi musiikin lisäksi lähinnä kahteen muhkeaan ulkomusiikilliseen seikkaan. Fox oli nimittäin aikansa tunnetuin povipommi.

Viime vuosina useampaankin otteeseen Suomessa esiintynyt Samantha Fox on nyt ikuistettu valokuviin New Jerseyssä, jossa hän osallistui Chiller-teatterissa järjestettyyn juhlaan. Kasaritähti veti yhä edelleen puoleensa faneja, joista eräs oli tatuoinut povipommin kuvan selkäänsä.

45-vuotias Samantha Fox sai pari vuotta sitten Thaimaassa hengenvaarallisen vesikauhutartunnan, joka olisi voinut johtaa hoitamattomana kuolemaan. Tuolloin laulaja kertoi Sunday Express -lehdelle syöttäneensä mielellään alueen kissoja, mutta yllättäen yksi niistä puri häntä niin lujaa, että hampaat menivät luuhun saakka.