Oikeus palautti rikolliselle 66 000 euroa saalisrahoja

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailmalla uutisoidaan aika ajoin mitä erikoisempia rikostapauksia, joissa ihmiset saattavat välillä päästä kuin koira veräjästä tekemistään rötöksistä. Nyt sveitsiläinen oikeusistuin on antanut pankkiryöstäjälle reilun korvaussumman vuosia sitten suoritetusta rikoksesta.

Pankinjohtaja Otto Neuman vei työpaikaltaan 241.500 dollaria, eli 195.000 euroa, valeryöstön aikana vuonna 1993. Mies anasti rötöksen aikana myös kultaharkkoja ja kolikoita pankin säilöstä. Rikoksen jälkeen vakuutusyhtiö sai kullan ja kompensoi sen avulla pankistä viedyn rahasumman, jolloin kukaan ei kaivannut sitä.

Varastetut rahat ovat olleet 19 vuoden ajan säilössä oikeusministeriöllä. Viranomaiset ottivat äskettäin yhteyttä Neumanin asianajajaan Herbert Eichensederiin, ja kertoivat varkaan saavan osan anastamistaan rahoista takaisin. Neuman sai yllättäen takaisin yli 82.000 dollaria, eli noin 66.000 euroa.

– En uskonut, mitä oikeus kertoi minulle. Tarkistin kuitenkin asian ja se piti paikkansa. Löysin miehen ja ilmoitin hänelle ilouutisen, kertoo Herbert Eichenseder Female First -sivustolle.