Ukkomies Robbie Williams himoitsee Mila Kunisia: ”Lähtisin heti!”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hittibändi Take That hajosi vuonna 1996, kun Robbie Williams jätti vuotta aiemmin yhtyeen ja suuntasi erittäin menestyksekkäälle soolouralle. Laulajatähti paljasti äskettäin katuvansa sitä, ettei hän kuvannut villeinä nuoruusvuosinaan seksivideota.

38-vuotias laulajatähti on nykyään naimisissa ja tuore isä. Hän kuitenkin tunnustaa The Sun -lehdelle, että lähtisi näyttelijäkaunotar Mila Kunisin matkaan tilaisuuden tullen. Robbie Williams myös kertoo, että tapaisi Kunisin mieluiten lähimmässä motellissa.

– Huone maksaa vain 27,99 puntaa illalta. Nähdään siellä Mila, Robbie Williams vitsaili.

Robbie Williamsia on hankala syyttää Mila Kunisin himoitsemisesta, sillä esimerkiksi Black Swan -elokuvasta tuttu 29-vuotias näyttelijätär valittiin hiljattain Esquire-lehden yleisöäänestyksessä maailman seksikkäimmäksi naiseksi. Mila kuitenkin seurustelee nykyään entisen 70’s Show -vastanäyttelijänsä Ashton Kutcherin kanssa.

Robbie Williams ja hänen amerikkalainen näyttelijävaimonsa Ayda Field asuvat nykyisin Los Angelesissa. Pariskunta meni naimisiin vuonna 2010. Hulivililaulaja otti taannoin kaikki kahdeksan koiraansa mukaan Britanniaan kiertueelle, koska hän ei kestänyt olla kauaa erossa rakkaista ystävistään. Syyskuussa syntynyt Teddy-tytär on pariskunnan esikoinen.