Rocktähti avautui seksielämästään: ”Halut voimakkaampia kuin koskaan”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Kanadan menestyneimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuva Nickelback esiintyi äskettäin Suomessa Hartwall-areenalla. Here and Now -maailmankiertueella parhaillaan olevan bändin keulahahmo, Chad Kroeger, kihlautui syksyn alussa poptähti Avril Lavignen kanssa.

Nyt Chad Kroeger avautui seksielämänsä saloista Men’s Health -lehdelle. Rokkarin ja hänen kihlattunsa makuuhuoneleikeistä ei ilmeisestikään intohimoa puutu, sillä Kroegerin mukaan hänen libidonsa on voimakkaampi kuin koskaan.

– Libidoni ei ole muuttunut. Deittilistani on takavarikoitu ja olen sinut asian kanssa, Chad Kroeger kertoi lehdelle.

Rokkari kertoi, ettei rokkia ja poppia musiikissaan yhdistävä Avril Lavigne tunnista kaikkia Nickelback-yhtyeen kappaleita. Jos radiossa soi menestyneen rock-bändin kappale, nainen saattaa kysyä kumppaniltaan, kuka biisin esittää.

Avril Lavigne on ollut aiemmin naimisissa Sum 41 -yhtyeen keulahahmon Deryck Whibleyn kanssa. Tähtiparin avioliitto kesti kolmen vuoden ajan. Sittemmin poptähti oli pitkään on-off-suhteessa Kardashianien realityperheeseen kuuluvan Brody Jennerin kanssa. Kanadalaiseen Chad Kroegeriin neitokainen rakastui vuoden alussa, kun he alkoivat työstämään yhdessä Lavignen viidettä studioalbumia.