BB-voittaja kauhistui – koti muuttui seksityrmäksi

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Vapaaottelija Alex Reid oli taannoin naimisissa povipommi Katie Pricen kanssa. Sittemmin avioeron kokenut urheilutähti kosi julkkisten Big Brother -kilpailun voittanutta Chantelle Houghtonia. Myös Reid voitti aiemmin saman kilpailun.

Pariskunnan suhde sai äskettäin ikävän lopun, kun Alex Reidin kiinnostus naisten vaatteisiin pukeutumiseen oli hänen kumppanilleen liikaa. Nyt Chantelle Houghton on avannut sanaisen arkkunsa miehensä kanssa koetusta arjesta, ja kommentoinut eroa monisanaisesti Twitter-palvelussa.

29-vuotiaan neitokaisen mukaan pari päätyi viimeisimpään eroonsa, koska hän löysi Reidin kännykästä pettämisviestejä. Naisten vaatteissa viihtyvä mies oli järjestänyt Roxanne-alter egolleen tapaamisen toisen miehen kanssa. Alexin oli ollut viesteistä päätellen määrä myös harrastaa seksiä kyseisen uroksen kanssa.

Tämä oli BB-kaunottarelle liikaa, ja hän ei voinut muuta kuin jättää julkkismiehensä. Hän myös kertoi, että biseksuaali Alex on aiemminkin pettänyt häntä Roxannena toisten miesten kanssa. Miehellä oli heidän suhteensa aikana myös ryhmäseksiä prostituoitujen kanssa.

– Kyllä, kun olin kahdeksannella kuukaudella raskaana, Alex muutti kotini seksityrmäksi ja nukuin oman kämppäni lattialla päiväkausia. En voinut mennä kotiin, kirjoitti Chantelle Houghton Twitter-blogissaan.

Parin aiempi kriisi sai alkunsa, kun Chantelle palasi kotiin ja löysi Alexin pukeutuneena alter-egokseen Roxanneksi. Mies halusi täyttää seksifantasioitaan, ja hän oli levitellyt seksileluja ympäri taloa. Nainen pakeni järkyttyneenä pariskunnan kodista. Kohupari palasi hetkeksi yhteen, mutta päätyi ikävän välikohtauksen jälkeen taas eroon. Sittemmin he ovat syytäneet toisilleen lokaa julkisuudessa. Reidin kerrotaan haluavan tällä hetkellä oman siivunsa Chantellen rahoista, mistä neito onkin pahoillaan.

Uusimmat