Nolouden huippu: Vaalien häviäjä hehkutti vahingossa voittoaan netissä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kuten useat viime päivinä uutisia seuranneet ihmiset tietävät, Barack Obama valittiin uudelleen Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi tiistaina käydyissä vaaleissa. Kamppailu oli tiukkaa, sillä istuva presidentti voitti vaalit 50,4 prosentin äänienemmistöllä pahimman kilpakumppanin seuratessa perässä 48,1 prosentilla äänistä.

Kaksintaistelun hävinneen Mitt Romneyn vaalitiimiä pidettiin ammattitaitoisena ja kokeneena. Siitä huolimatta he onnistuivat tekemään erittäin nolon mokan, kun verkkoon ilmestyi Romneyn voittoa juhlistava nettisivu vaalien tulosten jo selvittyä.

Political Wire -verkkosivustolle lisättiin keskiviikkona ruudunkaappauksia sivuilta, millä Mitt Romneyn ilmoitettiin astuvan virkaan Washingtonissa 21. tammikuuta 2013, ja kuvailtiin hänen visiotaan pienemmästä, yksinkertaisemmasta, fiksummasta Amerikasta.

– Olen innoissani valtiomme tulevaisuudennäkymistä. Minun tavoitteenani on laittaa Amerikkalaiset takaisin töihin, Romney julisti verkkosivustolla.

Political Wire -sivuston mukaan Mitt Romneyn voittosivut otettiin nopeasti pois verkosta. Romney oli etukäteen kertonut kirjoittaneensa 1.118 sanan puheen voiton varalle, mutta ei lainkaan puhetta häviön varalle. Tämä lienee pitänyt paikkansa, sillä Daily Mail -lehden mukaan kesti jonkin aikaa ennen kuin hän piti häviötään käsittelevän puheen Yhdysvaltain Bostonissa.