Twitter pakotti vaihtamaan salasanat turhaan – luuli hakkereiden iskeneen

Digi · Tim Isokivi

Twitter kuuluu Facebookin ohella internetin suosituimpiin yhteisöpalveluihin. Sivustolla arviodaan olevan noin 500 miljoonaa käyttäjää. Yksi syy Twitterin suosioon on se, että sen avulla tavalliset ihmiset voivat seurata helposti kuuluisuuksien kuulumisia.

Nyt Twitter on pakottanut osan käyttäjistään vaihtamaan salasanansa väärän hälytyksen vuoksi. Daily Mail -lehden mukaan sivuston ylläpitäjät luulivat hakkerien varastaneen käyttäjien sisäänkirjautumistietoja, ja nollasivat siksi näiden salasanat. Twitterin edustajat ovat pyytäneet vahinkoa julkisesti anteeksi, mutta eivät suostuneet kertomaan, kuinka montaa käyttäjää virhe koski.

– Tapauksissa, joissa uskomme käyttäjätilin olevan vaarassa, nollaamme sen salasanan ja lähetämme tilin omistajalle sähköpostin, jossa kerromme asiasta. Nyt nollasimme vahingossa useiden tilien salasanat, joukossa myös sellaisia, jotka eivät olleet uhan alla, Twitterin blogissa kerrottiin torstaina.

Hakkerit saattavat yrittää johtaa Twitter-käyttäjiä harhaan viesteillä, joissa heitä kehotetaan esimerkiksi katsomaan linkin takaa löytyvä video tai kerrotaan toisen käyttäjän puhuvan pahaa hänestä. Linkit saattavat johtaa käyttäjien salasanoja kalasteleville sivuille. Käyttäjiä kehotetaan aina tarkistamaan tililleen kirjautuessa, että he todella ovat oikealla Twitter-sivustolla.