Ashley Robert keikisteli bikineissä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomessakin muutama vuosi sitten esiintynyt tanssiryhmä The Pussycat Dolls on nykyisin jo aivan eri kokoonpano kuin heidän vieraillessaan Helsingissä. Keulahahmo Nicole Scherzinger on edelleen ryhmän ainoa alkuperäisjäsen, mutta muu tiimi meni sittemmin uusiksi.

Yksi Pussycat Dollsin entisistä jäsenistä on Ashley Roberts, joka tunnetaan myös mallina ja näyttelijänä. Neito on parhaillaan mukana Pelastakaa julkut eli I’m a Celebrity, Get Me Out of Here -realitysarjan uusimmalla tuotantokaudella. Ennen televisiopestiään Ashley kuitenkin ehti näyttäytymään kuvauksissa australialaisella uimarannalla, jossa hän keikisteli kameran edessä leopardikuvioisissa bikineissä.

Pussycat Dollsin ohella 31-vuotias Ashley Roberts on toiminut näyttelijänä esimerkiksi lukuisilla musiikkivideoilla, tanssielokuvassa Make It Happen ja 90210-televisiosarjassa. Ashley työstää myös parhaillaan soololevyä.