Justin Bieberin erokohussa yllätyskäänne: Yhteinen yö paljastui

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Teinitähti Justin Bieber on parhaillaan erohuhujen keskiössä, sillä hän erosi äskettäin 20-vuotiaasta tyttöystävästään Selena Gomezista. Sittemmin kanadalaisen popparin on huhuttu iskeneen silmänsä Victoria’s Secret -alusvaatemalli Barbara Palviniin.

Selena Gomez ehti vasta blokata entisen kultansa elämästään siten, ettei Justin voi ottaa häneen yhteyttä puhelimen ja muiden kommunikaatiovälineiden kautta. TMZ-sivuston tietojen mukaan ex-pari on kuitenkin nyt tavannut toisiaan salaa.

Bieber lähti viettämään iltaa Selenan luo, ja hänen kerrottiin jääneen neitokaisen luokse yöksi. Seuraavana aamuna pariskunta ajoi Four Seasons -hotellille Beverly Hillsiin, mutta he kävelivät sisään rakennukseen eri aikaan välttääkseen herättämästä huomiota.

Selena Gomez sai aikoinaan jopa tappouhkauksia Justin Bieberin faneilta, kun he julkistivat seurustelusuhteensa. Pariskunta yritti pitää romanssinsa pitkään salassa, mutta paparazzikuvien ja huhujen myötä he päättivät hempeillä avoimesti. Nuori julkkispari vahvisti suhteensa huhtikuussa 2011 osallistuessaan yhdessä Vanity Fairin Oscar-juhliin Los Angelesissa.