Haluatko nopeammin Applen tekniseen tukeen? Kiroile automaattivastaajalle

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jokainen nykytekniikan kanssa tekemisissä oleva tietää, että asiakaspalvelulinjoille soittaminen voi olla tuskaisa ja hermoja raastava kokemus. Jonottaminen, toistuva automaattisiin vastaajiin ohjaaminen ja pahimmassa tapauksessa auttamishaluttomat teknisen tuen edustajat saattavat irroittaa soittajalta muutamankin ärräpään.

Kuten useat yhtiöt nykyään, myös teknologiajätti Apple käyttää asiakaspalvelulinjoillaan ensisijaisesti automaattisia vastaajia tunnistamaan ongelman ja parhaassa tapauksessa auttamaan asiakasta tämän korjaamisessa ilman, että häntä tarvitsee yhdistää oikealle työntekijälle. Nyt Reddit-yhteisöpalvelun käyttäjät ovat kuitenkin huomanneet helpon tavan päästä puhumaan teknisen tuen ihmisäänelle nopeammin – soittajan täytyy kiroilla vastaajalle.

– Kokeilin kaikkia konevastaajan ehdottamia ratkaisuja, ja lopulta menetin malttini. Huusin puhelimeen muutaman valitun sanan, mikä sai selvästi jotain aikaan vastaajassa. Sen lause loppui kesken, koneääni pyysi anteeksi ja noin 10 sekunnin päästä puhuin oikean Applen teknisen tuen edustajan kanssa, nimimerkki floppybutton kertoo Reddit-sivustolla.

The Next Web -verkkosivuston mukaan Apple ei ole ainoa yhtiö, jonka automaattinen vastaaja on ohjelmoitu kuuntelemaan merkkejä hädästä. Yhtiöt toivovat tällä tavoin vähentävänsä saamiensa valitusten määrää ja säilyttämään asiakkaitaan. Reddit-käyttäjät varmistivat, että Applen asiakaspalvelulinjan ”kiroilutemppu” toimii useilla eri haukkumasanoilla ja hävyttömyyksillä. – sekä jostain syystä myös joillain ei-loukkaavilla, sanoilla kuten banaani.

Uusimmat