5, 4, 3, 2, 1… Movember on ohi – viikset saa viimein ajaa pois

Viihdeuutiset · Stara.fi

Erilaiset nettitempaukset ovat yleistyneet huomattavasti viime vuosina, kun niistä on voinut levittää entistä helpommin ja nopeammin sanaa erityisesti sosiaalisessa mediassa. Eräs jo perinteeksi muodostuneista tempauksista on Movember, joka päättyi juuri nyt.

Kyseessä on kansainvälinen hyväntekeväisyystempaus, jossa miehet kasvattavat viikset ja samalla nostavat tietoisuutta esimerkiksi eturauhassyövästä. Tarkoituksena on, että jokainen Movemberiin osallistuva ajaa partansa marraskuu alussa ja antaa sen jälkeen viiksiensä kasvaa koko kuukauden ajan. Partaa tulee tuona aikana ajaa siten, että viikset eivät saa liittyä pulisonkeihin eivätkä ne saa yhtye leuassa.

Juuri päättyneen marraskuun aikana saatiin huomata, että Movember on kasvanut Suomessakin valtavaksi ilmiöksi, sillä katukuvassa nähtiin viiksekkäitä miehiä moninkertainen määrä tavalliseen verrattuna. Tästä hetkestä lukien viikset saa kuitenkin taas – niin halutessaan – ajaa pois. Movember on saanut alkunsa Australiasta jo vuonna 2003. Nykyisin tempaus järjestetään lukuisissa maissa ympäri maailmaa. Mukana on myös sankka joukko julkkistähtiä.