Palomies toi töihin Obama-vessapaperia – sai potkut

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Ihmisten tiedetään saaneet potkut työpaikaltaan esimerkiksi kiusaamisen tai huonon käytöksen takia. Joskus hyvän maun rajat ylittävät pilat saattavat olla syynä erottamiseen. Nyt erään palomiehen uutisoidaan saaneen potkut törkyisen wc-tempauksensa vuoksi.

Floridassa asuva 50-vuotias palomies sai äskettäin potkut, koska hän asetti työpaikkansa wc-tiloihin epäsoveliasta paperia. Lähes 20 vuotta palomiehenä työskennellyt Clint Pearce -niminen mies nimittäin laittoi wc-tiloihin Yhdysvaltojen presidentin Barack Obaman kasvoilla koristeltua wc-paperia.

Törkyinen pila aiheutti Pompano Beachin kaupungissa paljon keskustelua, ja palomiestä haukuttiin muun muassa rasistiksi. Miehen kerrotaan väitelleen usein työtovereidensa kanssa politiikasta. Palomies ei ole ilmeisestikään Barack Obaman fani, sillä hän kapinoi presidenttiä vastaan jo ennen wc-tempaustakin.

Sun Sentinel -lehden mukaan palomies muun muassa joi kahvinsa mukista, johon oli maalattu Barack Obama pellen asussa. Lisäksi hän oli liimannut vaatekaappinsa oviin presidenttiä halventavia tarroja. Palolaitoksen johtajan mukaan mies aiheutti toimillaan voimakasta paheksuntaa kaupunkilaisten keskuudessa.