Amandako maailman karmaisevin mallikaunotar?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Olemme kertoneet pariinkin otteeseen amerikkalaisesta julkkistähdestä Angelynestä, joka on kaikessa karmivuudessaan ”kaikkien pissisten esiäiti”. Hän ei ole suinkaan ainoa mallikauhistus, sillä myös Amanda Lepore lukeutuu samaan sarjaan.

Sukupuoltaan vaihtanutta Amanda Leporea nimitetään malliksi ja muoti-ikoniksi, mutta kauneus on tietenkin katsojan silmässä. Hallitseva Miss Kanada osoitti, että miehestä saadaan tehtyä hyvinkin kaunis nainen, mutta Amandan kohdalla Hollywoodin ylimitoitetut kauneusleikkaukset ovat tehneet tehtävänsä. Tuloksena on nimittäin varsinainen malliesimerkki kauneusleikkausten vaaroista.

Nyt Amanda on kuvattu yhdessä Harald Gloeoecklerin kanssa saapumassa Pompoeoes-muotitalon juhliin.

Amanda Lepore syntyi Armand Lepore -nimiseksi mieheksi New Jerseyssä. Hänelle tehtiin sukupuolen korjausoperaatio jo teini-ikäisenä, koska hän kertoi aina tienneensä olevansa todellisuudessa tyttö. Julkisuuteen Lepore nousi 1990-luvulla ja on sittemmin tehnyt malliuran lisäksi myös musiikkiuraa. Hänen esikoisalbuminsa julkaistiin vuonna 2011. Hänet on lisäksi nähty vilaukselta myös useissa televisiosarjoissa ja elokuvissa.