Kohuräppäri peruutti keikan – tappouhkaukset syynä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen rap-artisti Rick Ross, oikealta nimeltään William Roberts, julkaisi debyyttialbuminsa Port of Miamin vuonna 2006 ja on sittemmin julkaissut neljä albumia. Räppäri on tehnyt yhteistyötä lukuisten supertähtien kuten Ne-Yon, Lil Waynen ja Kanye Westin kanssa.

Nyt Rick Rossin on kerrottu joutuneen perumaan Yhdysvaltain North Carolinaan ensi lauantaille suunnitellun keikkansa. Syypäänä on tappouhkaus, jonka Gangster Disciples -niminen ryhmä on antanut videollaan räppärille. E! Online -verkkosivun mukaan Rick Ross on ollut Gangster Disciplesin vihan kohteena sen jälkeen, kun hän vertasi itseään BMF-kappaleessa heidän vankilaan joutuneeseen johtajaansa Larry Hooveriin.

Taannoin Rick Ross otti toisen räppärin kanssa yhteen BET Hip Hop -gaalassa. Miesten välinen sanakarkka johti parkkipaikalla tapahtuneeseen ammuskeluun. Kukaan ei kuitenkaan joutunut sairaalaan, eikä ketään pidätetty. Rick Ross päätyi otsikoihin hiljattain myös poseerattuaan internetissä levinneessä huumeaiheisessa kuvassa.