Tällaista pallotaituria ei ole ennen nähty

Viihdeuutiset · Stara.fi

Katutaiteilijat esittelevät yleensä omia erikoistaitojaan ja yrittävät siten saada ansaittua hieman rahaa ohikulkijoiden suosiollisella avustuksella. Nyt verkossa ihastuttaa katutaiteilija, jonka veroista pallotaituria ei ole näissä piireissä aiemmin nähty.

Kuva: YouTube

Uskomaton taituri muun muassa riisuu useampia paitojaan siten, että pallo on koko ajan hänen selkänsä päällä. Lisäksi hän tekee monenlaisia akrobaattisia temppuja pallo päässään sekä kiipeää esimerkiksi valopylvääseen – koskematta käsillään palloon.