Kauppaketju twiittasi vahingossa paljastavan kuvan: ”Todellisia typeryksiä”

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Twitterin ja Facebookin yleistyminen on tuonut mukanaan erilaiset kiusalliset kömmähdykset. Esimerkiksi vahingossa Twitteriin lähetetyt kuvat itsestä vähissä vaatteissa saattavat päätyä tuhansien nettikäyttäjien nähtäväksi.

Vielä kiusallisempaa on, jos ne päätyvät verkkoon esimerkiksi oman työpaikan Twitter-tililtä. Brittiläinen kauppaketju The Co-operative Food julkaisi äskettäin vahingossa Twitterissä paidattoman miehen itsestään peilin kautta ottaman valokuvan.

Kuva: Twitter

Monet kauppaketjun 18.000 seuraajasta ehtivät nähdä kuvan, vaikka se otettiin nopeasti pois sivustolta. Kuva levisi tietenkin kulovalkean tavoin internetissä. Kauppaketju pahoitteli Twitter-tilillään kömmähdystä, jota kuvailtiin ”tekniseksi virheeksi”.

Erehdys aiehutti The Co-operative Foodille kiusallista huomiota, ja useat käyttäjät intoutuivat haukkumaan kaupan Twitter-edustajia muun muassa typeryksiksi. Kauppaketjusta myönnetään, ettei tapaus ollut heidän hienoin hetkensä. Daily Mail -lehden mukaan kömmähdyksen saama huomio onnistuttiin kuitenkin ottamaan ilmaisen mainonnan kannalta.