Toyboy jätti Demi Mooren – puumanainen taas sinkku

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hiljattain 50 vuotta täyttänyt näyttelijäkaunotar Demi Moore on viime aikoina ollut hurjassa pyörityksessä erottuaan Miehen puolikkaat -tähti Ashton Kutcherista. Tähteä ei selvästikään haittaa puumattaren maine, sillä hänet on avioeronsa jälkeen nähty useampien itseään nuorempien miesten käsivarsissa.

Vasta vähän aikaa sitten Demin kerrottiin aloittaneen kiihkeän suhteen 26-vuotiaan Vito Schnabelin kanssa. Vito on yhdysvaltalaisen taiteilijan ja elokuvantekijän Julian Schnabelin poika. Nyt New York Post kuitenkin kertoo Viton jättäneen näyttelijäkaunottaren.

Miehen kerrotaan nimittäin pelkäävän, että suhteen saama julkisuus pilaisi hänen maineensa vakavasti otettavana taidekauppiaana. Lisäksi Demi Mooren biletyksen täyttämän elämäntyylin kerrotaan olleen liikaa uraansa keskittyvälle Vitolle.

Nuorelle Vito Schnabelille vanhemmat kaunottaret eivät ole uusi tuttavuus. Hänen kerrotaan deittailleen aiemmin 49-vuotiasta mallia, Elle Macphersonia ja 35-vuotiasta näyttelijätär Liv Tyleria. Demillä itsellään on kolme aikuista tytärtä suhteestaan näyttelijä Bruce Willisiin. Mooren nuori toyboy olikin suunnilleen samanikäinen hänen lastensa kanssa.