Lähes 1 000 kiloa raketteja taivaalle Tampereella – tässä näyttävä tulos

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tampereella järjestettiin eilen toista kertaa uudenvuoden Timantteja taivaalla -ilotulitus. Kyseessä oli yksi Suomen kaikkien aikojen suurimmista ilotulituksista, joka toteutettiin vieläpä täysin musiikin mukaisesti. Nyt huikea ilotulitus nähdään myös oheisella videolla.

Tänä vuonna yleisö sai äänestää minkä musiikin mukaan ilotulitus suunnitellaan. Voittajaksi nousi manserock. Kymmenminuuttisen spektaakkelin aikana taivaalle ammuttiin yli 2.000 rakettia, jotka sisälsivät 250 kiloa ruutia ja joiden nettomassa oli lähes tuhat kiloa. Vertailun vuoksi todettakoon, että esimerkiksi ilotulituksen SM-kisojen esityksissä käytetään noin 200 kiloa ruutia ja Sydneyn uudenvuoden ilotulituksen rakenttien nettomassa oli noin seitsemän tonnia.

Tampereen ilotulituksen suunnitteli ja toteutti tamperelaisen Profilightin Mika Yli-jyrä yhdessä Suomen Ilotulituksen kanssa. Tampereen kaupunki ei järjestä lainkaan uudenvuoden ilotulitusta, joten spektaakkelin tarjosivat kaupunkilaisille paikalliset yrittäjät. Oheisella videolla ei ikävä kyllä kuulla lainkaan esityksen musiikkia, koska Radio City ei teknisten ongelmien vuoksi kyennyt soittamaan esityksen musiikkia sovittuun aikaan.

ilotulitus31122012