Missille 5 000 000 dollarin lasku – väitti Miss USA -tulosta järjestetyksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Erilaisten kauneuskilpailujen lopputulokset ovat kautta aikojen puhuttaneet kovasti sekä kilpailijoita että katsojia. Usein kilpailujen tuloksia on nimittäin epäilty etukäteen sovituiksi, ja joskus tällaiset väitteet pitävätkin ikävä kyllä paikkansa.

Nyt Yhdysvalloissa on noussut kohu, kun Miss Pennsylvania Sheena Monnin on tuomittu maksamaan Miss USA -kilpailun oikeudet omistavalle Donald Trumpille käsittämättömät viisi miljoonaa dollaria korvauksia. Missikaunotar väitti kilpailun tulosta ennalta sovituksi.

Sheena Monnin kertoi, että Miss Florida Karina Brez olisi nähnyt etukäteen Miss USA -kilpailun tuloslistan, jossa oli viiden missikaunottaren nimet.

– Tuona aamuna hän näki avoimen kansion, jossa oli otsikkona ”Finaalilähetys” ja siinä viiden kärkipaikan nimet oli jo täytetty. Sitten odotimme, että tulokset julkistettiin ja ne olivat täsmälleen samat kuin paperissa. Tiesin, että tulos oli järjestetty, Sheena Monnin kertoi Facebookissa.

Tuomioistuimen mukaan missin väitteet olivat vääriä ja kilpailulle vahingollisia. Kilpailun voitti lopulta Olivia Culpo, joka on hallitseva Miss USA ja voitti äskettäin myös Miss Universum -kilpailun.

Uusimmat