Tähän ei moni pysty – kiinalaisnaisella ällistyttävä erikoistaito

Nettivideot Ohhoh! · Neea Jokinen

Suuri osa ihmisistä on oikeakätisiä, ja käyttää oikeaa kättään tarkkaa koordinaatiota vaativiin päivittäisiin askareisiin. Tutkimusten mukaan arviolta kymmenen prosenttia väestöstä on vasenkätisiä.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Harvat lahjakkuudet kykenevät kuitenkin käyttämään molempia käsiään tarkkuutta vaativissa tehtävissä. Eräällä verkkovideolla nähdään kiinalainen nainen, joka kirjoittaa molemmilla käsillään ja tekee sen vieläpä samanaikaisesti.

Hebein maakunnassa asuva Handan-niminen neitokainen ottaa tussit molempiin käsiinsä ja alkaa kirjoittaa tekstejä kahdelle paperiarkille vasemman ja oikean kätensä avulla. Nainen raapustaa papereille vieläpä kahta eri kieltä.