Silvia Abbate haastaa Paris Hiltonin?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme aiemmin tällä viikolla kuinka italialainen julkkiskaunotar Silvia Abbate on parhaillaan tekemässä läpimurtoa saapasmaansa lisäksi myös kansainvälisissä julkaisuissa. Viihdelehdet ympäri maailmaa ovat herkutelleet tuoreilla bikinikuvillaan.

Italialaisen La pupa e il secchione -televisiosarjan tähti Silvia Abbate lomailee parhaillaan Miami Beachilla, ja amerikkalaiset viihdelehdet ovat verranneet hänen ulkoista olemustaan Paris Hiltoniin. Hilton on viime aikoina nähty bikineissä vain harvakseltaan.

Eilen Silvia kuvattiin nautiskelemassa rantaelämästä vesileikkien parissa, mutta jostain syystä neitokainen ryhtyi kesken kaiken koskettelemaan omaa rintavarustustaan. Hänet ikuistettiin myös romanttisella rantakävelyllä yhdessä vielä tuntemattomaksi jääneen komistuksen kanssa.