One Direction myynyt Suomessa jo platinaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme aiemmin tänään kuinka Spice Girls -tähti Mel C neuvoi One Direction -yhtyettä nauttimaan valtavasta menestyksestä vielä kun voivat, sillä se ei välttämättä kestä pitkään. Tänään tulleiden tietojen mukaan ainakin Suomessa poikabändi niittää yhä menestystä.

Supersuositun One Directionin kakkosalbumi Take Me Home on nimittäin rikkonut Suomessa platinarajan. Marraskuussa julkaistua albumia on myyty jo yli 20.000 kappaletta. Myös debyyttialbumi Up All Night ylitti joulukuussa kultarajan. Maailmanlaajuisesti Take Me Home –albumia myytiin jo ensimmäisen viikon aikana yli miljoona kappaletta ja se nousi listaykköseksi 37 maassa.

Yhdysvalloissa One Directionista tuli ensimmäinen brittibändi, joka on noussut noussut kahdella ensimmäisellä albumillaan suoraan listaykköseksi. Yhtye julkaisi eilen uuden musiikkivideon Take Me Home –albumin kappaleesta Kiss You. Alle vuorokaudessa video on kerännyt jo yli kolme miljoonaa katsontakertaa.

15 miljoonan myynnin rajan ylittänyt One Direction on tämän hetken suosituin poikabändi ja maailmanlaajuinen ilmiö. Suomessakin yhtye on kerännyt huikean määrän intohimoisia faneja, Directionereita. Directionerit järjestävät Helsingin Narinkkatorilla 2. helmikuuta jo toisen One Direction Flash Mob -tanssiesityksen, josta on tulossa yksi maailman suurimmista.