Sairas netti-ilmiö leviää: Teini-ikäiset viiltelevät itseään Justin Bieberin takia

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Teinitähti Justin Bieber on maailman suosituin yksittäinen teinitähti, ja kanadalaisen laulajan Twitter-blogia seuraa jo yli 32 miljoonaa fania ympäri maailmaa. Viime aikoina Justin on ollut otsikoissa niin alkoholi- kuin huumeväitteiden johdosta.

Hänen on esimerkiksi epäilty polttavan kohua herättäneissä kuvissa kannabista. Bieberin huumekohun kerrotaan nyt johtaneen omituiseen ja sairaaseen ilmiöön internet-käyttäjien keskuudessa. Twitter-palvelussa leviävä #cut4bieber -kampanja kehottaa fanejaan viiltelemään itseään ja lähettämään kuvia verisistä käsistään sivustolle. Tarkoituksena väitetään olevan saada Bieber lopettamaan kannabiksen käyttö.

Asiasta raportoineen Complex-sivuston mukaan kampanjan taustalla on kuitenkin vain 4chan-sivuston käyttäjien järkyttävä vitsi. Verkkosivuston anonyymit käyttäjät perustivat tekaistuja Twitter-tilejä, väittivät olevansa tähteä fanittavia teinityttöjä, ja alkoivat lähetellä sivustolle kuvia verisistä ranteista.

Tällä hetkellä on kuitenkin epäselvää, kuinka moni kuvista on aitoja ja onko joukossa todella myös oikeita Justin Bieber -faneja. Ilmiö on joka tapauksessa herättänyt kohua mediassa ja myös Justinin fanisivuilla faneja on varoitettu järkyttävästä ilmiöstä. Osaa keskusteluun on ottanut myös Justin Bieberin ystävänä tunnettu laulajatar Miley Cyrus, joka piti tempausta mauttomana.

– #cut4bieber? Itsensä viiltely ei ole mikään naurun asia. On olemassa ihmisiä, jotka oikeasti kärsivät itsetuhoisesta käytöksestä, ja tämä on epäkunnioittavaa, Miley Cyrus twiittasi.

Suursuosion saavuttanut Justin Bieber on joutunut uransa aikana jo lukuisiin kohuotsikoihin ja mediaskandaaleihin. Pop-tähden ja hänen tyttöystävänsä, Selena Gomezin suhdesotkuja on puitu mediassa runsaasti viime aikoina. Justin Bieber joutui äskettäin myös julman murhasuunnitelman kohteeksi. Poliisit ehtivät kuitenkin keskeyttää ajoissa rikollisten murhayritykset.