Dr. Feelgood -rokkari kuolemassa syöpään – kieltäytyy hoidoista!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jo vuonna 1974 perustettu Dr. Feelgood on brittiläinen rockyhtye, joka oli suosittu etenkin 1970-luvun pubirock-piireissä. Heroiinin katutermistä nimensä ottanut yhtye vaikutti myöhemmin suuresti punk rockin kehittymiseen.

Yhtyeen alkuperäinen kitaristi ja lauluntekijä Wilko Johnson on yhtyeestä erottuaan jatkanut uraansa The Wilko Johnson Band -yhtyeensä voimin, ja myös näytellyt suositussa Game of Thrones -sarjassa. Nyt Johnsonilla on todettu vakava haimasyöpä. 65-vuotias veteraanirokkari on kuitenkin kieltäytynyt syövän hoidosta, ja hän aikoo viettää viimeiset elinkuukautensa matkustellessa, kiertueella yhtyeensä kanssa ja nauhoittamassa viimeiseksi jäävää levyään.

– Joudun surukseni ilmoittamaan, että Wilkolla on todettu terminaalivaiheeseen edennyt haimasyöpä. Hän on päättänyt olla vastaanottamatta hoitoa. Hänen mielenlaatunsa on parhaillaan positiivinen, eikä kärsi toistaiseksi fyysisistä vaivoista. Hän tulee todennäköisesti viettämään vielä ainakin muutaman kuukauden suhteellisen terveenä, miehen Facebook-sivulla julkaistussa tiedotteessa lukee.

Wilko Johnson soitti Dr. Feelgood -yhtyeessä 1970-luvulla, mutta jätti bändin vuonna 1981. Hän aloitti sittemmin The Wilko Johnson Band -nimisen yhtyeen. HBO:n Game of Thrones -sarjan tuottajat kertoivat valinneensa miehen mykän mestaajan, Ser Ilyn Paynen rooliin nähtyään hänet Dr. Feelgoodista kertovassa Oil City Condidential -dokumentissa. Johnsonin mukaan hän oli tuottajien mielestä juuri sopivan uhkaavan näköinen näytelläkseen kyseistä hahmoa.