Näin Kiinassa: Huippuopiskelijoita palkittiin Armanin piraattilaukuilla

Ohhoh! · Stara.fi

Suomessa nähtiin jokunen vuosi sitten surkuhupaisa tilanne, kun ministeriksi päässyt entinen missi Tanja Karpela ajoi aktiivisesti uutta tekijänoikeuslakia, Lex Karpelaa, jonka tähtäimessä olivat erityisesti piraattimarkkinat. Samaan aikaan Karpela kuvattiin väärennetyn Pradan laukun kanssa.

Valtaosa maailman piraattituotteista on perinteisesti tehty Kiinassa, jossa on nyt noussut kohu sikäläisen yliopiston opiskelijoille jakamista palkinnoista. Lanzhoun yliopisto on nimittäin palkinnut jo satoja huippuopiskelijoitaan Armanin laukkujen piraattikopioilla, Xinhua uutisoi.

Opiskelijoille väitettiin laukkujen olevan aitoja. He ottivat laukut vastaan sekavin tuntein, sillä monet köyhät opiskelijat olisivat ottaneet arvokkaan luksuslaukun arvon mieluummin rahana. Pian kuitenkin paljastui, että opiskelijoille oli jaettu väärennöksiä, joiden arvo oli vain murto-osa aidoista laukuista. Tapaus tuli julkisuuteen, kun opiskelijat kertoivat siitä Weibo-palvelussa.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat