Häpykarvoitus katoaa – jalkovälin nolo vitsaus kuolemassa sukupuuttoon

Lifestyle · Stara.fi

Naisten ja miesten intiimialueilla on tapahtunut kymmenen viime vuoden aikana merkittävä muutos, kun karvattomuus on levinnyt erittäin laajalle. Niin sanottujen brasilialaisten bikinivahausten suosion on ollut jo pitkään räjähdysmäisessä kasvussa ja merkittävä osa muistakin ajelee karvoitustaan tavalla tai toisella.

Viime vuonna The Atlantic -verkkolehti raportoi, että häpykarvoitus on kuolemassa sukupuuttoon, koska tuoreen tutkimuksen mukaan valtaosa alle 30-vuotiaista ihmisistä haluaa elää ilman karvoitusta. Karvattomuuden edistäjinä pidetään erityisesti aikuisviihdettä, pienentyneitä bikineitä sekä Sinkkuelämää-televisiosarjan ja lukuisten suosittujen realitysarjojen antamaa esimerkkiä.

Nyt Daily Mail raportoi, että karvattomuudella on hyviä seurauksia. Ihmiskunnan vitsauksena kautta aikojen olleet satiaiset ovat nimittäin kuolemassa sukupuuttoon länsimaissa, joissa häpykarvat ovat katoavaa kansanperinnettä. Satiaisilta katoaa nimittäin kasvualusta, kun ihmiset luopuvat karvoituksestaan. Tieto on peräisin Australian Sydneyssä sijaitsevalta klinikalta, jossa on viimeksi kohdattu satiaisia naisella vuonna 2008. Miestenkin tapaukset ovat vähentyneet vuosikymmenen aikana sadasta kahteenkymmeneen vuodessa.

Viime vuonna tehdyssä Indianan yliopiston tutkimuksessa 18 – 24-vuotiaista nuorista naisista lähes 60 prosenttia on joskus ajanut kaikki häpykarvansa pois. Tutkijat Debby Herbenick ja Vanessa Schick kertoivat The Atlantic -lehdelle, että myös 25 – 29-vuotiailla on samanlaisia kokemuksia, mutta hieman vähemmän. Koskaan aiemmin ei karvattomuus ole ollut näin yleistä.