Anssi Kela tekee paluun – uusi levy neljän vuoden tauon jälkeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Moninkertaista platinaa aiemmilla levyillään saanut suosikkiartisti Anssi Kela valmistautuu uuden albumin julkaisuun. 22. maaliskuuta ilmestyvä albumi katkaisee suositun laulaja-lauluntekijän neljän vuoden julkaisutauon.

Levy-yhtiötä Sony Musicilta Live Nationille vaihtaneen Anssi Kelan viidettä studioalbumia edeltää Levoton tyttö -niminen single, joka saa ensiesityksensä torstaina 17. tammikuuta Uuden Musiikin Kilpailun -suorassa lähetyksessä.

Levoton tyttö ja tuleva albumi ovat paluuta Anssi Kelan musiikillisille juurille. Levy on syntynyt Anssi Kelan kotistudiossa, jossa mies on ollut yksin vastuussa koko projektista. Myös musiikillisesti levy palaa Anssi Kelan juurille.

– Artistin palaaminen juurille on musiikkibisneksen pahimpia kliseitä, mutta ei tulevaa albumiani voi oikein muutenkaan selittää. Levyn soundimaailma kumpuaa nuoruudestani – niiltä ajoilta, jolloin toden teolla innostuin musiikista, Anssi Kela toteaa.

Pitäessään taukoa musiikin julkaisemista Anssi Kela on ollut aktiivinen muilla alueilla. Esikoiskirjansa Kesä Kalevi Sorsan kanssa vuonna 2008 julkaissut Anssi Kela julkaisi keväällä 2012 toisen romaaninsa Matkamuistoja.