Mila Kunisin kosmetiikkamainos oli liikaa – viranomaiset kielsivät tämän kuvan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Esquire-lehden tänä vuonna maailman seksikkäimmäksi naiseksi valitsena Mila Kunis yllätti kesällä viihdemaailman, kun hän ja Ashton Kutcher julkistivat seurustelusuhteensa. Pariskunta tutustui toisiinsa 70’s Show -sarjan kuvauksissa, joten he ovat tunteneet toisensa jo 15 vuoden ajan.

milakunis16012013

Ukrainalaissyntyinen Mila Kunis on nyt joutunut mainossotkun keskiöön, kun hänen tähdittämänsä kosmetiikkamainos oli liikaa Britanniassa mainontaa valvovalle virastolle. Mila Kunis poseerasi Rodial-yhtiön mainoksessa näyttävästi alusvaatteisillaan, ja mainoksessa väitetään tuotteen tuovan käyttäjälleen Mila Kunisin tyrmäävän vartalon vuorokaudessa. Väite ei tietenkään pidä paikkaansa, joten viranomaiset kielsivät siksi mainoksen esittämisen.

Ukrainalaissyntyinen amerikanjuutalainen Mila Kunis tuli tunnetuksi 70’s Show -komediasarjasta. Hän toimii myös Meg Griffinin ääninäyttelijänä suositussa Family Guy -animaatiosarjassa. 29-vuotias kaunotar on viime vuosina nähty valkokankaalla muun muassa elokuvissa Ted, Black Swan, Vain seksiä ja Forgetting Sarah Marshall.