Bob Dylanin albumia tehty vain 100 kappaletta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen laulaja- ja lauluntekijä Bob Dylan on yksi folk- ja rock-musiikin suurimmista elävistä legendoista. Jo 1960-luvulta lähtien musiikkia tehneen miehen tunnettuja hittejä ovat muun muassa Knockin’ on Heaven’s Door, Mr. Tamburine Man ja The Times They Are a-Changin’. Muusikon elämästä on tehty myös I’m Not There -elokuva.

71-vuotias laulaja on nyt julkaissut neljän levyn kokoelman, joka sisältää 86 raidan verran ennen julkaisemattomia, vuosina 1962 ja 1963 nauhoitettuja kappaleita. Ihan jokaisen Dylan-fanin hyllyyn kokoelma ei kuitenkaan tule päätymään, albumia on painettu vain 100 kappaletta.

Levyjä on piilotettu levykeräilijöiden suosimiin levykauppoihin ympäri Eurooppaa. Kokoelmaa on jo nyt ilmestynyt myyntiin eBay-nettihuutokauppaan, missä levyjä myydään parhaillaan 950 dollarin, eli noin 725 euron hintaan.

Vuonna 1941 Yhdysvaltain Minnesotassa syntynyt Bob Dylan palkittiin vuonna 2008 arvostetulla Pulitzer-palkinnolla. Hän oli ensimmäinen rock-muusikko, jolle palkinto myönnettiin. Vuonna 2012 Yhdysvaltain presidentti puolestaan antoi muusikolle Vapauden mitalin. Musiikkilehti Rolling Stone on nimennyt Bob Dylanin kaikkien aikojen toiseksi parhaaksi artistiksi, heti The Beatlesin jälkeen.