Mila Kunis voi huokaista helpotuksesta – ahdistelijalle vankeustuomio

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Esquire-lehden tänä vuonna maailman seksikkäimmäksi naiseksi valitsena Mila Kunis yllätti kesällä viihdemaailman, kun hän ja Ashton Kutcher julkistivat seurustelusuhteensa. Pariskunta tutustui toisiinsa 70’s Show -sarjan kuvauksissa jo 15 vuotta sitten.

Näyttelijätär nähdään valkokankaalla seuraavaksi elokuvassa Mahtava Oz, jonka ensi-ilta on maaliskuussa. Ukrainalaissyntyinen Mila Kunis joutui viime keväänä pakkomielteisen ihailijan ahdistelemaksi. Stuart Lynn Dunn -nimiselle miehelle määrättiin aikaisemmin lähestymiskielto, kun hän tunkeutui tähden asuntoon. Mies kuitenkin rikkoi lähestymiskieltoa viime keväänä ilmaantumalla kolmena päivänä peräkkäin Milan käyttämän kuntosalin eteen.

Nyt Stuart Lynn Dunn on tuomittu oikeudessa viiden vuoden ehdonalaiseen rangaistukseen. E! Online -verkkosivuston mukaan miehen täytyy myös viettää kuusi kuukautta kuntoutuslaitoksessa. Hänelle määrätty kolmen vuoden lähestymiskielto Mila Kunisia kohtaan pidennettiin kymmeneen vuoteen. Mies ei tunnustanut tekoaan, mutta ei myöskään kieltänyt syytöksiä oikeuden edessä.

Ukrainalaissyntyinen amerikanjuutalainen Mila Kunis tuli tunnetuksi 70’s Show -komediasarjasta. Hän toimii myös Meg Griffinin ääninäyttelijänä suositussa Family Guy -animaatiosarjassa. 29-vuotias kaunotar on viime vuosina nähty valkokankaalla muun muassa elokuvissa Ted, Black Swan, Vain seksiä ja Forgetting Sarah Marshall.