Morrissey kiidätetty sairaalaan – sairauden syy yhä epäselvä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittirokkari Morrissey tunnetaan räväköistä mielipiteistään ja siitä, että hän uskaltaa sanoa myös julkisesti mitä ajattelee. The Smiths -yhtyeen entinen laulaja aiheutti hiljattain pahennusta kommentoituaan, että Victoria ja David Beckham pitäisi ruoskia.

Laulajatähti on nyt joutunut sairaalaan, minkä seurauksena hän on joutunut perumaan osan suunnitelluista keikoistaan. Morrisseyn edustaja varmisti Billboard-lehdelle laulajan olevan parhaillaan sairaalahoidossa Yhdysvaltain Royal Oakissa. Tähden heikentyneen terveydentilan syytä selvitetään parhaillaan.

The Smiths -yhtyeen hajoamisen jälkeen Morrissey on työstänyt musiikkia soolourallaan. 53-vuotias laulaja kuitenkin paljasti taannoin, että hän suunnittelee eläkkeelle jäämistä kahden vuoden sisällä. Hän aikoo myös julkaista lähitulevaisuudessa 660-sivuisen omaelämänkerran.

Uusimmat