Tätä ei haluttu julkisuuteen: Raju riita Hollywood-kulisseissa!

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Suosikkinäyttelijätär Anne Hathaway esiintyi taannoin Saturday Night Live -sketsiohjelmassa, jossa hän sivalsi kollegaansa Katie Holmesia matkimalla tätä. Hulvattoman imitointiesityksen jälkeen Hathaway kertoi medialle, ettei hänen tarkoituksenaan ollut loukata Holmesia.

Nyt 29-vuotiaan Les Miserables -elokuvassa näyttelevän Anne Hathawayn kerrotaan kuitenkin olevan nyt ilmiriidoissa Katie Holmesin kanssa. Lähteen mukaan Hollywoodin tähtikaunottarien välit ovat olleet tulehtuneet jo useiden vuosien ajan. He eivät pidä toisistaan, sillä naiset ovat aikoinaan taistelleet elokuvarooleista samoissa koe-esiintymisissä.

– Anne ja Katie ovat olleet jo pitkään toistensa vihamiehiä. Anne esittää iloista ja ystävällistä, mutta hänestä löytyy kieroutunut ja kilpailuhenkinen puoli. Hän haukkuu jatkuvasti Katien epäonnistunutta avioliittoa ja näyttelijäuraa, lähde kertoi National Enquirer -lehdelle.

Lähteen mukaan Anne Hathaway ei pidä Dawson’s Creek -hittisarjasta tuttua Katie Holmesia vakuuttavana näyttelijättärenä. Elokuvakaunotar onkin tehnyt mielipiteensä selväksi muun muassa julkisissa imitointiesityksillään. Hathaway on sivaltanut esityksissään Holmesin asiallisia käytöstapoja ja hentoa ääntä.

Molemmat näyttelijättäret ovat esiintyneet Batman-elokuvissa. Tom Cruisen entisenä vaimonakin tunnettu Katie Holmes näytteli Rachel Dawes -roolihahmoa vuonna 2005 julkaistussa Batman Begins -elokuvassa. Viime vuonna Anne Hathaway tähditti The Dark Knight Rises -elokuvaa Kissanaisen seksikkäässä roolissa.